Miten on mahdollista, että Timo Soini kumppaneineen huomasi vasta nyt veljeilevänsä oikeudessakin tuomittujen ”natsien” kanssa? Miten on mahdollista, että Soini on vuosia seurannut vierestä tätä toimintaa mutta nyt yhtäkkiä ei voi sietää samaa toimintaa puolueensa johdossa. Jotain muuta on tekeillä. Tämä ”Uusi vaihtoehto” ei ole mitenkään uusi. Tämä porukka on selitellyt ja peitellyt tämän Perussuomalaisiin jääneen porukan tekemisiä jo vuosia mutisematta. Niinhän se meni. He sanoivat jotain rasistista ja sitten Soini kielsi rasismin. Sitten sanottiin taas jotain rasistista ja sitten taas kiellettiin. Sormeakaan Soini ei kuitenkaan nostanut siivotakseen puolueen tällaisista voimista. Nyt vasta kiinnostaa kun on itse tullut syrjäytetyksi puheenjohtajan pallilta. Noh, sitä saa mitä tilaa. Jos tuon porukan natsihuolet olisi olleet aidot, he olisivat eronneet pöyristyneinä puolueesta jo ajat sitten kuten suurin osa suomalaisista on pöyristyneinä tehnyt olemalla äänestämättä Perussuomalaisia.

Ja taas media tanssii tämän saman populistipuolueen pillin mukaan otsikkoja repien. Seuraavissa vaaleissa oli odotettavissa viileneminen ja jytkyn kutistuminen rupsuksi. Nyt ei ole sitä pelkoa. Taas ollaan otsikoissa kissankokoisin kirjaimin. Samaan aikaan uusi puheenjohtaja vetelee diktaattoreiden käsikirjasta uusia sirkustemppuja massojen viihdyttämiseksi. Näin populismi toimii.