Olen opetellut tässä uutta ammattiani Suomen kansan edustajana eduskunnassa. Jatkan puolueetonta raportointia vallan huipulta, jotta te rakkaat kansalaiset voisitte äänestää minua uudemman kerran.  En ymmärrä puoliakaan mitä minulle puhutaan, mutta puheenjohtajamme totesi meille luottavaisena, ettei ymmärrä hänkään. Olen lähinnä viettänyt virkatunnit ryystäen kahvia eduskunnan kahvilassa. Siellä on tosi hyvät pullat, tarpeeksi hilloa, tuoreita ja meheviä. Loppuajan olen ryystänyt kahvia mummojen kanssa erilaisten kyläyhdistysten kokouksissa.

Päämääräni on tietysti pelastaa Suomen kansa muilta poliitikoilta. Sitä varten minun täytyy heti edustajaurani alussa tehdä joku suuri urotyö. Vanha journalistitaustani ei ole pettänyt minua, sillä tänään sen vihdoin tajusin. Aion paljastaa Suomen kansan sekaan ujuttautuneet vakoojat.

Sain käsiini salaista tietoa Stasin vakoojista ja tämän materiaalin perusteella pystyin päättelemään, että melkein kaikki suomalaiset ovat toimineet Itä-Saksan vakoojina 70-, 80-luvuilla. Itä-Saksahan on tuo Saksan itäpuolella sijaitseva terroristivaltion, jota nykyään kutsutaan Puolaksi. Nämä puolalaiset kävivät joskus 60-luvulla rakentamassa muurin keskelle Berliiniä. Siitä eivät rajan toisella puolella olevat Länsi-saksalaiset pitäneet lainkaan. Tästä suuttuneena puolalaiset alkoivat vakoilla heitä ja värväsivät suomalaiset mukaan vakoiluun.

Näistä salaisista kuvista voi päätellä, että melkein kuka tahansa suomalainen on voinut olla vakooja noihin aikoihin, mutta tunnistin silti valtion vihollisen numero yksi heti kun näin kuvat. Aion paljastaa hänet koko kansalle ja varmistaa siten uudelleenvalintani.

Urpilainen aikoo pitää lehdistötilaisuuden ensi viikolla missä hän paljastaa kuinka monta miljardia hän aikoo leikata vanhuksilta ja lapsiperheiltä. En aio antaa hänen paistatella valokeilassa vaan julkaisen vakoojatutkimukseni tulokset samassa tilaisuudessa. Suomalaiset tulevat olemaan kauhistuneita. Totuuden on kuitenkin tultava päivänvaloon. Sillä yksi Stasin agenteista oli ilmiselvästi Hannu Karpo. Tämä tulee tuhoamaan suomalaisten luottamuksen maailman hyvyyteen pitkäksi aikaa. Sillä välin minä voin toimia heidän tukenaan ja voimakkain ottein ohjata isänmaan kohti parempaa tulevaisuutta.

Kyllä kansa saa tietää!

 

Kansan edustaja

Parhaat suomalaiset (Parsu)

Shirley Holma

Suomen tasavallan eduskunta