Hyviä uutisia. Muutkin kuin suomalaiset ovat tyylitajuttomia. Roomalaiset ovat onnistuneet tekemään niin hirveän patsaan paavista, että ihan puistattaa. Onhan siinä kuvakieltä ja runoutta. Patsaan muodosta voisi päätellä ainakin, että paavi (paavius) oli ontto ja tyhjä instituutio. Klöntin päällä keikkuu kasvokuva paavista. Kirkon pää on siis julkisesti esiteltävissä, mutta kaavun alle ei kannata kurkistella. Myös pariisilaiset inhoavat Louvren eteen kyhättyä lasipyramidiaan. Ihanaa, että perinteinen ranskalainen tyylitajukin on niin haurasta.

Suomalaisten tuulipuvut ovat tietysti aivan omaa luokkaansa, mutta silloin tällöin joku muukin ulkomailla onnistuu pilaamaan kaupunkiviihtyvyyttä pystyttämällä jonkun hirvityksen jollekin näkyvälle paikalle.

Suomalaisittain tämä rumuuden levittäminen on kuitenkin pyhä, kansallinen velvoite. Se kuvaa hyvin suomalaista sielunmaisemaa. Jos joku on jotain vaivautunut tekemään, vaikka olisikin kuvanveistäjänä tai arkkitehtinä ihan väärässä ammatissa niin kyllä sitä pitää ulkomaalaisille esitellä ja käydä itsekin tuijottelemassa.

Kaunishan ei ole arvokasta, koska kauneudesta voi nauttia. Silloin taiteen ei tarvitse enää olla hyvää, koska sillä on muutakin arvoa. Se hivelee silmää. Jos taas joku pronssi- tai kiviklöntti on vaivauduttu kierittämään näkyvälle paikalle, sen täytyy olla taidetta, koska se on niin ruma, ettei koko hommassa olisi muuten mitään järkeä.

Koko homma kiteytyy siihen hirveään tiilikasaan, makasiineihin, eduskuntatalon edessä. Ne olivat varastorakennuksia, jotka osalle suomalaisista edustivat suomalaista arkkitehtuuria hienoimmillaan. Kun niitä haluttiin purkaa, ei kukaan kai tosissaan edes yrittänyt saada tilalle samanlaisia, kunnollisia tiloja samoihin tarkoituksiin. Tilalle piti tehdä musiikkitalo. Eikö urbaania kirpputorielämää olisi voinut harrastaa kunnollisissa tiloissa? Nyt tilalle ollaan rakentamassa taas taloa, joka ei ulkoisesti sovi yhteen ainakaan komean eduskuntatalon kanssa. Sisältä se kuitenkin on kuulemma hieno.

Moni kakku päältä kaunis. Pitääkö tätäkin kansanviisautta nyt soveltaa niin päin, että pitää olla päältä ruma, että voisi olla sisältä kaunis. Olemme jokotai-kansaa. Molemmat on liikaa. Siihenhän menisi rahaakin, jos kaikki tehtäisiin kunnolla. Jos se on toimiva ratkaisu, sen on oltava ruma. Jos se on kaunis, se ei voi olla kuin pinnallinen rahantuhlauskohde ja siellä liikkuminen ja toimiminen pitää tehdä mahdottomaksi. Me olemme rumaa kansaa, ainakin omasta mielestämme. Kauneus vaatii työtä. Turhaa työtä, jota ei talvisodan aikanakaan ollut varaa tehdä. Kaikkea ei saa saada. Ah, ihana suomalainen masennus ja pessimismi. Elämä on tuskaa ja sitten sitä kuolee.