Olen ollut jo pitkään soluttautuneena Oikeusministeriöön tehdessäni vakavastiotettavaa tutkivaa journalismia koskien Oikeusministeriössä tapahtuvaa selkeää tietojen pimittämistä. Työni on vaarallista ja joka päivä olen vaarassa paljastua. Siksi joka aamu pukeudun virkamieheksi ja matelen vakavan näköisenä Oikeusministeriön vastaanottotiskin vartijoiden ohi huudellen, että olen töissä täällä. Joskus viheltelen poissaolevan näköisenä harhauttaakseni heitä. Se toimii.
Oikeusministeriö oli jo pitkään salaillut minulle tärkeitä tietoja, mm. sitä mihin Kekkonen katosi 80-luvun alussa. Kekkonen toimi hetken aikaa jopa Suomen presidenttinä. Tätä ei moni tule ajatelleeksi, mutta minä en unohda. Jutussa on selkeästi jotain mätää. Päästäkseni Oikeusministeriön arkistoihin, otin vastaan viran ja odotin, että saisin tietää missä arkisto on.
Olin ollut töissä muutaman viikon, kun joku vihdoin tuli huoneeseeni. Siellä ei kuulemma kukaan käynyt, koska huoneeni oli todellisuudessa kellaritila, jossa normaalisti säilytettiin ministeriön lounasravintolan säilykkeitä. Esimieheni ilmoitti, että minut oli laitettu istumaan sinne, koska kaltaisellani humanistilla ei kuitenkaan ole mitään käyttöä, joten voin aivan hyvin istua pimeässä. Kerroin olevani vakavastiotettava valtion virkamies. Siihen esimieheni vastasi räkänaurulla.
Parin kuukauden kuluttua koputin esimieheni oveen ja kysyin josko nyt jo saisin jotain töitä tehtäväksi. Esimieheni vastasi räkänaurulla. Minun oli silti päästävä jotenkin arkistoon, mutta se oli mahdotonta, koska en tiennyt edes missä wc-tilat sijaitsivat. Kun törmäsin käytävällä osastomme johtajaan, tiedustelin vaivihkaa arkiston sijaintia. Hän kertoi minulle alentavansa palkkaani, koska en itse tiennyt sitä.
Viimeiseksi jääneenä työpäivänäni huomasin, että työhuoneeni ovi oli lukittu ulkoa käsin. Käytävältä kuului esimieheni räkänauru. Silloin päätin paeta. Kokeneena tutkivana journalistina tiesin, että jos soittaisin hätänumeroon, he tulisivat avaamaan oven. Kun ambulanssimiehet kantoivat minua ulos rakennuksesta, huomasin, että rakennuksen kyljessä luki suurin kirjaimin VALTIOVARAINMINISTERIÖ. Minut oli rekrytoitu väärään ministeriöön. Oikeusministeriö oli harhauttanut minua pistämällä Valtiovarainministeriön siihen paikkaan missä Oikeusministeriö olisi kaiken järjen mukaan voinut olla. Olin langennut ansaan.
Heti lähtöni jälkeen minulle tultiin kertomaan, että saisin pitää palkallista sairaslomaa muutaman kuukauden, koska esimieheni käytös ei kuulemma ollut asiallista. Lisäksi minulle annettiin 118000 euroa taskurahaa. Tämän viestin toi Helsingin käräjäoikeuden lähetti. Käräjäoikeuden lähetti saapui juuri kun olin etsimässä Oikeusministeriötä! Tämä ei voi olla sattumaa!
Seuraavaksi aion tutkia kaikki Helsingin toimistotilat. Olen varma, että ennen pitkää löydän todellisen Oikeusministeriön kätköpaikan ja silloin selviää myös miksi Helsingin käräjäoikeus lähettää vakoojia lahjusrahojen kanssa perääni. Olen myös lähettänyt kyselyn käräjäoikeuteen siitä, miksi lahjusrahani maksettiin veronmaksajien pussista kun esimieheni samaan aikaan tutkii palkkatyössä Helsingin yliopistossa epäilemättä narsismin syvintä olemusta ja sen hyötykäytön mahdollisuuksia.
Tämä ei jää tähän!
Suomen tutkimuskeskus ry
Vanhempi tutkiva journalisti
Shirley Holma