Olen vakavastiotettava tutkiva journalisti perustamassani rekisteröidyssä yhdistyksessä, jonka tarkoitus on pelastaa maailma yksi epäkohta kerrallaan. Olen edennyt hyvin matkallani selvittääkseni miksi Valtiovarainministeriössä esimiehistä koulutetaan kidutusexperttejä.

Arvostettuna journalistina minulla on luonnollisesti laaja tuttavapiiri ja etsin käsiini vanhan ystäväni Jaakko Pauverin SUPO:sta. Hän yritti esittää, ettei tuntisi minua. Kysyin Jaakolta Valtiovarainministeriön kidutusexpertteistä. Hän ei suostunut vastaamaan kysymykseen. Sen sijaan hän tiedusteli lääkitykseni perään. Sen täytyi olla jotain koodikieltä.
Mietin olisiko mahdollista murtautua SUPO:on selvittämään mysteeriä, mutta minulla ei ollut yhtään hiuspinniä mukana. Sitten törmäsin Suomeen salakuljetettuun ammattikerjäläiseen kadulla ja sain häneltä idean. Annoin hänelle palkinnoksi taskunpohjalta löytyneen tarran. Hän liikuttui kiitollisuudesta. Aion naamioitua kerjäläiseksi ja väijyä SUPO:n ulkopuolella kunnes saan tarvitsemani tiedot.
Kävin siis Seppälässä ostamassa heidän tuliterän mallistonsa. En halunnut näyttää ulkomaalaiselta kerjäläiseltä, koska ulkomaalainen kerjäläinen SUPO:n edustalla voisi herättää liikaa huomiota. Viimeistelin asusteeni pullolla kotimaista ja käväisin nopeasti yleisessä käymälässä saadakseni uskottavan hajun ja ulkomuodon. Lisäksi, ettei minua sekoitettaisi tuontikerjäläisiin, huutelin ihmisille törkeyksiä ja uhkailin väkivallalla. Olin juuri asettunut selälleni makuulle SUPO:n edustalle tekoverta otsallani, kun poliisi tuli ja vei minut putkaan. Suomalaiset kerjäläiset ovat kuulemma laittomia. Olin langennut taas ansaan. Olisi pitänyt käydä H&M:ssä.
Tämä ei jää tähän!
Suomen tutkimuskeskus ry
Vanhempi tutkiva journalisti
Shirley Holma