Jos kristillisdemokraateilla ja perussuomalaisilla on oikeus istua eduskunnassa ja puhua mitä sylki suuhun tuo, olen uhannut perustaa maahan Suomen horoskooppipuolueen (SHP), jonka pääasiallinen tehtävä on varmistaa, että kaikilta kaksosilta evätään ihmisoikeudet, koska kaikkihan tietävät, että kaksoset ovat kaksinaamaisia paskoja.

Homojen adoptio-oikeuskeskustelussa vastustajat painottavat sitä, että lapsi tarvitsee isää ja äitiä. Kuinka moni isä oikeasti täyttää läsnä olevan isän vaatimukset? Kuinka moni heistä oikeasti toimii hyvänä miehenmallina? Kuinka moni heteroäiti on oikeasti hyvä naisenmalli ja luo rakastavan, hyväksyvän ilmapiirin kotiinsa? Esimerkiksi kaksoset ovat itsekkäitä paskiaisia, joista tuskin saa kovin hyviä vanhempia. Heiltä voisi hyvin evätä lisääntymisoikeus ja adoptointi.
Uskovaisten argumentit kuivuvat kasaan, koska tosiasiassa niillä ei ole mitään pohjaa. Se, että he ovat tosiasiassa vain homofoobikkoja, tulee esiin esimerkiksi siitä, että heidän mielestään orpolapsella on paremmat oltavat lastenkodissa Kiinassa kuin kahden rakastavan vanhemman kanssa homoperheessä. Missä ovat kristilliset arvot? Onko heistä kukaan lukenut uutta testamenttia? Ymmärtävätkö he lukemansa? Eiväthän homot kuitenkaan ole läheskään yhtä pahoja kuin neitsyet. Mieluummin lapsi kannattaisikin jättää orpokotiin kuin antaa jonkun neitsytvanhemman hoiviin. Kuolisivat alta aikayksikön siihen nalkutukseen ja pilkunnussimiseen.
Yhtä idioottimaista oli homoillan keskustelu siitä, että on ok olla homo kunhan sitä ei harjoita. Heteronko siis ei ole pakko harjoittaa seksiä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa vaan hän voi kontrolloida näitä tunteitaan ja harrastaa seksiä vain samaa sukupuolta olevien kanssa, jos joku sitä sattuu vaatimaan? Rakas kansanedustaja Räsänen, en valitettavasti kykenisi siihen vaikka kuinka nätisti pyydettäisiin. Kykenisitkö sinä? Puuttuuko uskovaisilta joku empatia-geeni? Mikä on näiden argumenttien keksijöiden älykkyysosamäärä? Keskimääräinen älykkyys on kuulemma nousussa eli nykyään 100 pistettä älykkyystestissä saava on tosiasiassa älykkäämpi kuin samat pisteet saaneella sata vuotta sitten. Ehkä siitä johtuu se, että 2000 vuotta sitten kouluttamattomille kansanjoukoille keksityt aivottomat argumentit kuulostavat kaikessa typeryydessään siltä, ettei älykkäiden ihmisten kannattaisi lähteä tähän keskusteluun lainkaan mukaan. Homofoobikoilla ei ole tosiasiassa mitään sanottavaa. Tästäpä tulikin mieleen, että yhteiskunnan etujen mukaista olisi, jos kaloille ei myöskään annettaisi lapsia. He ovat tähtimerkeistä niitä typerimpiä. Kasvattaisivat vain lisää päivi räsäsiä. Lisätään puolueohjelmaan.
Pasi Turunen perusteli Ylen homoillassa homojen adoptiokieltoa sillä, että tässä ollaan luomassa jotain uutta instituutiota. Tämä on kuvaavaa näiden päänsä hiekkaan työntäneiden uskovaisten ajattelussa. He eivät tunnu tajuavan, ettei homoseksuaalisuudessa ole mitään uutta. Homot ovat raamatun kirjoittamisen aikoihin ja sitä ennenkin varmasti toimineet vanhempina sekä biologisille lapsilleen että ottolapsille. Tuolloin laki ei ole säädellyt mitään tällaista toimintaa. Miksi sitä pitäisi nyt alkaa rajoittaa eri tavalla kuin heterojen adoptio-oikeutta? Tässä ei olla vaatimassa mitään uutta vaan palaamassa vanhaan hyvään aikaan, jolloin kristillisellä, vanhoillisella kirkoilla ei ollut mahdollisuutta nostaa itseään jumalan asemaan. Maailmahistoriassa ne ajat, jolloin kristittyjen kieltämiä ihmissoikeuksia on vaalittu, ovat kuitenkin vanhempia ja pidempiaikaisia arvoja kuin kristittyjen homofobia.
Nyt on todellakin se aika, että kirkko lakkaa kiemurtelemasta asian ympärillä ja toteaa, että homofoobikot, jotka käyttävät uskontoa tekosyynä fobioilleen eivät ole kirkon suojeluksessa. Samanlaista käytöstä vaadimme muslimeilta ja odotamme, että he tuomitsevat terroristien toiminnan uskontonsa nimissä. Pappien on pystyttävä varastamaan kirkko takaisin näiltä kristittyjen ääriryhmiltä, mutta se on vaikeaa, koska kirkko ei ole valmistautunut tarjoamaan muille kansanosille mitään kummempia palveluita. Me emme halua istua kirkossa joka sunnuntai eivätkä kirkon muka-hauskat nuorten illat paskoine akustisine gospeleineen myöskään vastaa kuvaa siitä, miten me vapaaehtoisesti haluaisimme viettää aikaa.
Tämäkin läskipää saa lisääntyä ja täyttää maan ihan mennen tullen ja omillaan: 10 lasta, 10 naista. Hän on selkeästi oinas. Heidät pitäisi varmuuden vuoksi kuohia, koska he eivät tietenkään kuuntele edes lakeja. Itsepäiset sonnit.
Miksi homojen pitäisi todistaa kelpoisuutensa vanhemmaksi kun heterojen ei sitä tarvitse tehdä? Silti tilastot näyttävät, että heterot ovat melko huonoja vanhempia. Vaikka heterouskin on tietenkin toissijainen juttu tähtimerkkiin verrattuna. Sillä vasta erotellaan jyvät akananoista.
Muistathan liittyä facebook-ryhmääni, joka vaatii kaksosten kansalaisoikeuksien poistamista.