Kauhistelemme usein sitä, ettei amerikkalaiskouluissa saa kuulemma antaa seksuaalivalistusta muuta kuin kieltämällä seksin harrastaminen. Kondomeja ei saa mainita tai mitään muutakaan järkevää. Ainoa hyväksyttävä opetus on pahimmillaan se, että jalat tulee pitää yhdessä. Sitten kun amerikkalaisnuori kuitenkin riisuu pöksynsä, niin kuin jumala suuressa viisaudessaan on meidät kaikki ohjelmoinut, hän ei tiedä tarpeeksi vaaroista tai miten suojella itseään.

Olemmeko kuitenkaan itsekään Suomessa kovin kaukana tuosta opetustyylistä? Kondomit saa mainita ja kaikki hirvittävät sairaudet mitä seksistä voi saada. Sehän on tietenkin parempi kuin mitään, mutta se muokkaa samalla nuorten käsityksiä seksistä ylipäätään. Sitten kun heille selviää, ettei seksi olekaan vain kondomin asettelua oikeaoppisesti paikoilleen, on jo liian myöhäistä.

Sitten sitä oppia kyllä löytyy muualta. Pojat opettelevat pornoelokuvista, mitä heidän pitää tehdä, että saavat naisen teeskentelemään orgasmin ja tytöt kyttäävät romanttisia prinsessatarinoita, jotka opettavat heidät teeskentelemään rakastunutta siihen Herra Oikeaan, joka paljastuu ennen pitkää röyhtäileväksi siaksi. Satuprinsessat eivät käy vessassa, mutta he eivät myöskään harrasta seksiä. Toisaalta prinssit eivät myöskään röyhtäile.

Poikien isorintainen, pornoprinsessa taas ei valita pöntönistuimen laskemisesta. Hän odottaa sängyllä alasti miestään, että voisi tyydyttää hänet. Mahtaa pistää miettimään kun tajuavat, että vaikka kuinka siitä napista painaa niin oma, vähemmän porno kulta ei siitä sytykään. Pornoprinsessa on rikki. Ei osaa korjata.

Tähän ongelmaan on kuitenkin olemassa ratkaisu: naistenlehdet. Siellä naisille opetetaan viikko toisensa jälkeen, miten kouluttaa sammakostaan aito porno-ori. Kielenkäyttö on usein sen verran suoraa, ettei sitä voisi koulussa opettaakaan, mutta kun nyt kuitenkin tällä hetkellä seksiopetus kouluissa pyörii vain ja ainoastaan kieltojen ympärillä (kuten USA:ssakin) niin ei pornolle ja naistenlehtien Opettele masturboimaan –artikkeleille ole mitään muutakaan vastapainoa.

Mihin unohtui rakkaus? Sitä ei tunnu muistavan kukaan. Positiiviseen sävyyn annettua seksivalistusta ei ole. 10 kikkaa parempaan orgasmiin –artikkelitkin käsittelevät seksiä fyysisenä suorituksena mihin miehen pitää kyetä ja mitä naisen tulee haluta. Rakkailta uskovaisilta ystäviltämme ei tule tähän asiaan myöskään mitään apua. He muistavat saarnata siitä, että papin aamen pitää saada ennen tätä suoritusta, mutta koska papin aamenella ei myöskään ole välttämättä mitään tekemistä rakkauden kanssa, ovat hekin täysin metsässä.

Positiivisella suhtautumisella seksiin voisi joidenkin mielestä olla myös vaikutusta nuorten seksuaalirikosten ehkäisyssä.

 

Aftonbladet: Lär ungdomar säga ja till sex

 

 

 

”Kun huomio kiinnitetään sanaan Kyllä, Ei-sanan sijaan, siirretään vastuu kommunikaation kulusta sille, joka haluaa seksiä. Kun huomio sitä vastoin kiinnitetään Ei-sanaan, siirtyy vastuu sille, joka ei halua seksiä, mikä on ongelma koska sillä syyllistetään uhria, joka ei ole sanonut Ei tarpeeksi selvästi tai tehnyt tarpeeksi vastarintaa.”