Löysin ajatuksia herättävän kolumnin taas hesarista. Onko tosiaan niin, että meidän toimiamme ohjaa alitajuisesti ulkoinen maailma ja muut ihmiset siinä määrin mitä kolumnisti tässä väittää? Hän sanoo mm. että

 ”Aikuiset tekevät asioita enemmän tai vähemmän lapsen tavoin. He juoksevat maratonia, koska velikin juoksee, muuttavat ulkomaille, koska kadehdittu ystäväkin teki niin, kirjoittavat kirjoja, jotta rakkauden kohde lukisi ne, säästävät rahaa, koska vanhempien lapsuus oli köyhä, tekevät käsitöitä, jotta muuttuisivat vanhempana ja puolisona.”

Tiedän jo vastauksen omalta osaltani, mutta pitääkö tuo paikkansa kuinka monen muun osalta? Oma vastaukseni on ei. Toisaalta jos muiden ihmisten motiivit päätöksille elämässään olisivat noita tuollaisia ulkoisia, selittäisi se aika paljon omituisuuksia maailmassa, kuten miksi miljonääri edelleen painaa pitkää päivää jopa rikollisessa toiminnassa tehdäkseen lisää rahaa, jota ei tarvitse. Jos tämä väite pitäisi paikkansa, se tarkoittaisi myös, että tässä maailmassa menestyvät parhaiten (tai ainakin tekevät eniten) rikkinäiset ihmiset, jotka epätoivoisesti yrittävät ratkaista jotain aiempaa traumaansa.

En juokse maratonia, vaikka veljeni juoksisikin. Urheilen kun haluan ja omasta tahdostani. Muutin ulkomaille, koska halusin ja olin utelias. En tehdäkseni ketään kateelliseksi. Uteliaisuuteni kuitenkin saattaa juontua lapsuudesta, johon kolumnistikin viittaa. TV:stä seurasin uteliaana seikkailuja, joita kuvittelin löytäväni ulkomailta. Ulkomailla on hauskaa. Siellä tapahtuu kaikenlaista kivaa eikä siellä ole koskaan tylsää.

Lisäksi siellä puhutaan outoja kieliä, joita uteliaana kuuntelin tv:stä jo pienenä. En opetellut niitä saadakseni hyviä numeroita koulussa vaan siksi että olin utelias niiden suhteen. En kirjoita tätä, että joku tietty ihminen lukisi tämän, vaan todellakin tyydyttääkseni sisäisen kirjailijani, joka on piinannut sieluani pikkutytöstä lähtien. Säästän rahaa, jotta voin tuhlata sitä myöhemmin, esim. ulkomailla. Minulla ei ole tarvetta kertoa siitä kenellekään tai ostaa isoa taloa näytille kaikille muille. Rahan käyttö, matkat, talo, vaatteet yms. ovat olemassa vain tyydyttääkseen sisäisen nautiskelijani. Enkä tee käsitöitä tai mitään muutakaan muuttuakseni ihmisenä. Päinvastoin, kiirehdin mieluummin hitaasti pysyäkseni omana itsenäni, etten muuttuisi ja muistaisin aina kuka olen.

Minulla ei siis ole tekemisilleni tässä maailmassa mitään muuta motiivia kuin uteliaisuus ja sisäinen nautiskelijani. Kuulostaa näin yhtäkkiä itsekkäältä vai onko se vain sittenkin tervettä? Tosin siinä mielessä kolumnisti lienee oikeassa myös minun kohdallani, että nuo kaksi voimaa ovat olleet mukanani kaikessa mitä olen tehnyt pienestä pitäen. Muita vaikuttimia toimintaani ei yleensä olekaan ellen ole tekemässä jollekin toiselle palvelusta. Kateus taas on voima, jota en omista. En muista koskaan tunteneeni sellaista tunnetta. Kuulostaa turhalta tunteiden haaskaukselta.

Käyttäisin mieluummin aikaani opetellakseni hyväksymään itseni kuin juoksemalla pitkin maita ja mantuja yrittäen tehdä itsestäni parempaa teoilla, joilla ei pitäisi olla mitään merkitystä. Sitä kai tarkoittaa terve sielu?