Aijai Kaarina Hazard a.k.a Pensselitäti sai JSN:n tuomion. Perusteluissa tosin tuomittiin vain ulkonäköön perustuva kritiikki. Siinä sivussa JSN lokasi tässä asiassa myös oman nimensä. Tony Halmeella on kumma vaikutus ihmisiin. JSN:n jäsen saa lähteä, koska vuoti tiedot etukäteen sille lehdelle, missä itse oli päätoimittajana. Se siitä toimittajanetiikasta ja eettisestä itsesäätelystä. Turha kai väittää tämän jälkeen, että JSN kykenisi olemaan täysin puolueeton toimija näissä asioissa kun asianosaiset (usein syytetyt) näitä asioita siellä päättävät.

Mutta sitten asiaan. JSN:n ratkaisu Tony Halmeen asiassa sisälsi myös maininnan siitä, että  ”Julkisessa keskustelussa Tony Halmeen kuolemasta on vaadittu suruaikaa, jolloin vainajaa ei saisi arvostella voimakkaan kriittisesti mediassa.” Kuka ääliö tällaista on mennyt sanomaan? Hitleriäkö olisi pitänyt ensin ylistää 10 päivää ennen kuin häntä saa kritisoida? Ratkaisussa lukee myös, että ”jokainen julkaisupäätös on harkittava erikseen”. Siinäpä se pulma. Hazard harkitsi, Iltalehti harkitsi ja julkaisi silti, koska kun kyse oli Tony Halmeesta ,hän on itse oman elämänsä aikana asettanut itsensä siihen tilaan, että kovakin kritiikki oli aiheellista. Hazard toimi pääasiassa totuuden torvena. Ei kai se, että Tony oli ”vitsi” ollut Hazardin keksimää vaan sillä tavalla media hänet esitti ennen hänen kuolemaansa. Ennen kuin alkoivat hykertelemään tekopyhyydessään hänen kuolemansa jälkeen. Tony Halme ja Matti Nykänen. Mitäköhän Matista ei saa kirjoittaa hänen kuolemansa jälkeen. Ilmeisesti nimen saa mainita, mutta siihen se sitten jääkin.

Äidin suru on kunnioitettava asia, mutta hänen poikansa oli julkisuuden henkilö ja vielä kansanedustaja kaiken lisäksi (vaikkakin hänet miellettiin juuri siinä roolissa lähinnä vitsiksi). Äidinkin tulisi siis pystyä käsittelemään jälkikäteen tuleva kritiikki siinä valossa. Se ei ole median tai Hazardin vika vaan Halmeen. Häntä koskevat eri säännöt kuin meitä muita, koska hän oli julkkis omasta tahdostaan ja kansanedustaja. En usko kantelun perusteella, että hänen äitinsä edes omasta aloitteestaan tuota kantelua olisi tehnyt. Siinä kun ei ole varsinaista asiaa.

Iltalehden puolustuspuhe itse asiassa summaa aika hyvin ne asiat miksi juuri Tony Halmeesta voi julkisesti kirjoittaa sellainen kolumni. Mm. ”tämä median luoma kuva perustuu myös tosiseikkoihin ja osaksi edesmenneen entisen kansanedustajan ja nyrkkeilymestarin Tony Halmeen itsensä lanseeraamiin mielikuviin itsestään.” Ja JSN:n ratkaisussa toinen hyvä pointti: ”Kritiikin kohteen on puolestaan kestettävä sitä enemmän arvostelua, mitä julkisempi henkilö hän on. Halmeen kritiikkikynnys on poikkeuksellisen matala hänen yhteiskunnallisen asemansa, julkisen toimintansa sekä esiintymis- ja puhetyylinsä takia.”

Oudointa tässä tilanteessa on ehkä se, etten usko, että Halme itse olisi tästä kolumnista elinaikanaan vetänyt hernettä nenään. Hän oli kovaksi keitetty peruna. Nyt häntä kohdellaan kuin hentoa prinsessaa, joka särkyy jos joku katsoo häntä ilkeästi. Sillä tavallako hänen kannattajansa haluavat häntä muistella? Halme ei taitaisi pitää kannattajistaan kovin paljoa tässä asiassa.

Miksi kolumni oli kirjoitettava? Koska kuten IL puolustuspuheessaan toteaa ”Hazardin mediakriittisen kolumnin kärki on kuitenkin siinä, että media Tony Halmeen kuoltua muutti luomaansa ilmiöön aiemmin liittämänsä yllä mainitut seikat sankaruudeksi.” Yksi median tehtävä on esittää yhteiskuntakritiikkiä ja huutaa kovaankin ääneen silloin kun ollaan menossa täysin väärään suuntaan. Halme itse kritisoi maahanmuuttajia ja vähemmistöjä ja puhui kärjekkäitä ilmaisuja käyttäen ihmisistä, jotka eivät edes voineet itseään puolustaa. Lisäksi Halme ei tehnyt sitä kolumneissa, joiden tarkoitus on olla ”mielipidekirjoitus, jonka tehtävä on mm. tuoda uusia näkökulmia julkiseen keskusteluun. Kirjoittaja voi ärsyttää lukijoitaan ja käyttää kärjekkäitäkin ilmaisuja mielipiteissään.” Hän pystyi tekemään todellista hallaa kansanedustajan asemassa. Silloin on huudettava ja lujaa.

Ehkä Tony kuitenkin sanoi sen itse parhaiten (miksi häntä oli kritisoitava ankaralla kädellä): ”Rikollisia ja laiskoja huijareita on hyysätty tarpeeksi." Fakta, fakta ja fakta. Ei minun mielipiteeni. Somalirikollinen ei saa armoa, mutta jos hän itse ”tekee virheen” ja saa rikosrekisterin, pitää hänet silti päästää kansanedustajaksi ja antaa aina vain uusi mahdollisuus. Muut sairaseläkkeellä olevat ovat laiskoja huijareita, mutta hän ei ole. Tämän ajattelumallin suomalaiset toki ymmärtävät. Tällä viikolla saatiin lukea, että suomalaiset ovat vakuuttuneita siitä, että naapureiden asuntolaina on kyllä aivan liian suuri, mutta oma ei ole. Järkevä ajattelumalli. Empatia on taitolaji ja mahdollisesti älykkyyden korkein taso. Ehkä Tonykin hallitsi sen. Julkisessa roolissaan hän vain kovin harvoin sitä näytti. Kritiikki kohdistuneekin enemmän hänen imagoonsa kuin häneen miehenä, poikana jne. Kovan elämänkoulun käyneenä mitä muuta häneltä olisi voinut odottaa, mutta se ei tarkoita, että hänen tulisi olla kaiken kritiikin yläpuolella edes kymmentä päivää kuolemansa jälkeen.

Se pointti Halmeen tietylle kannattajajoukolle on se, ettei kovan elämänkoulun läpikäymisessä ole mitään ihailtavaa yhtään sen enempää kuin siinä olisi mitään halveksittavaa. Kovan elämänkoulun käyneellä ei ole mitään syvempää, maagista tietoutta annettavana vaan päinvastoin usein kolhut kääntyvät kantajansa riippakiveksi ja vääristävät kärsijän maailmankuvaa siihen malliin, ettei heistä ainakaan kannata rakentaa mitään sankarikuvia. Vankiloissa istuu paljon kovan elämänkoulun käyneitä ”neroja”. Heidän ihannoimisensa on vaarallista ja Hazardilla on oikeus huomauttaa vaarasta. Halveksittavaakaan kärsimys ei voi olla, koska kaikki me synnymme syyttöminä, joten jokaisen elämän syöksykierteen takana eittämättä piilee joku muu ja me itse olemme tuskaamme enemmän tai vähemmän syyttömiä. Kysymys on siitä, mitä ihailemme: oikeutta ja empatiaa vai kovaa elämää ja vankilaa. Tästä asiasta Hazard ja Halme eivät tule olemaan yhtä mieltä.

 

 

Pensselisetä