Kun kerrankin pääsen puolustamaan rikollisten oikeuksia niin teen sen. Yleensä suomalaista oikeuskäytäntöä näyttää leimaavan uhrin oikeuksien rikkominen ja rikollisen puolustelu. Vankilat kuitenkin täyttyvät uhkaavaa tahtia tästä huolimatta ja Suomessa voi olla edessä sama kuin Ruotsissa. Siellä ollaan jo tilanteessa, että he joutuvat harkitsemaan jonotuslappuja vankilaan. Nyt pääse vihdoinkin sanomaan sanat, joita en olisi uskonut kuulevani omilta huulilta ainakaan. Tuo kuulostaa kyllä todella epäreilulta rikollista kohtaan. Jonotusaikahan itse asiassa tavallaan pidentää rangaistusta. Ei siinä mitään omalle elämälleen pysty tekemään, jos tietää, että kutsu saattaa käydä koska tahansa. Niille, jotka viettävät jonotusajan esim. aineissa, ei siitä koidu ehkä niin paljon haittaa. Time flies when you’re unconscious.  Mutta odottavan aika on pitkä. Turha etsiä töitä tai yrittää pistää elämäänsä kuntoon. Puolen vuoden odotus on puolen vuoden pidennys rangaistukseen. Rangaistukset Suomessa ovat pääsääntöisesti hyvin matalia (ainakin väkivaltarikoksissa). Talousrikoksista saattaa helposti saada tuplatuomion esim. raiskaukseen verrattuna. Voisivat kuitenkin korjata niitä rangaistusten pituuksia sen sijaan, että jonotuskäytännöllä pidentävät niitä.

Mitä jos oikeasti lakattaisiin niiden rikollisten suojeleminen lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä ja annettaisiin heille sellainen tuomio kuin heille kuuluu. Sitten vahdittaisiin heidän oikeuttaan saada suorittaa tuomionsa ja palata takaisin yhteiskuntaan oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti?