Minä olen yksi niistä tahma-aivoista, joka maksaa televisioluvasta. Vastineeksi siitä saan Jungnerilta youtube-pätkän, joka sisältää laittomasti julkaistua musiikkia. En edes muista, koska olisin katsonut yleä ja silloinkin epäilemättä väkipakosta. Asiaohjelman ei tarvi olla tylsää, mutta yle on tylsää. Myönnettäköön, että yle teemalta tulee useampi katsottava dokumentti vuodessa, mutta maksaisinko niistä vapaaehtoisesti DVD:n verran per dokumentti? No en todellakaan.

Nyt kuulemma minun ja muiden idioottien kuuliaisesti maksamat tv-lupamaksut on kerätty siististi homehtumaan ylen aarrekammioihin. Miksi yle tekee voittoa? Koko ylen rahoitussotku on helposti hoidettavissa sillä, että ensinnäkin lakkaavat tekemästä voittoa ja laskevat tv-lupamaksua edes vähän järkevimpiin lukemiin (ehkä neljä- viiskymppiä vuodessa??) kunnes heille oikeasti ei jää penniäkään.

Lisäksi tahtoisin julkisen anteeksipyynnön siitä, että olen lapsuuden ajan herkässä kehitysvaiheessa joutunut tuijottamaan pelkästään ylen monopolituotantopaskaa. Paskoja piirrettyjä kerran viikossa ja sitten kun kerrankin tuli jotain kunnon Disneyn juttuja kerran vuodessa, meinasin pissata innostuksesta housuihini. Kunnes tajusin, että sitä iloa kesti peräti vartin verran. Sitten taas pelkkää paskaa. Olenko muka ainut, joka tajusi jo seitsenkesäisenä, että Pikku Kakkosen ohjelmien taso oli selkeästi ulkomaista tuotantoa alempana? Ohjelmat olivat Hermannia lukuun ottamatta heikkolaatuisia ja tylsiä eikä minulta jäänyt siinä iässä huomaamatta myöskään se, että väliajalla käsinukkien kanssa leikkivä setä tai täti oli vain täytettä, kun ei ollut varaa näyttää mitään viihdyttävää tai järkevää. Ransu haisee syvältä.