Naisten inhimillisyys on pelottava asia. Muissa kulttuureissa ja maissa tämä näkyy ihmisoikeusrikkomuksinakin, mutta kyllä se Suomessakin edelleen näyttää pelottavan. Usein puhutaan nimenomaan siitä, että naisten seksuaalisuus pelottaa miehiä, mutta ongelma taitaa olla laajempi. 50-luvun kodinhengetär oli kouluttamaton neitsyt, joka ei tiennyt paremmasta eikä osannut vaatia mitään. Hän edusti sitä täydellistä passiivista naiskuvaa, jota jostain syystä ihailtiin aikakaudella. Nainen, joka ei osaa tehdä mitään kodin ulkopuolella on harmiton ja turvallinen. Hän ei jätä. Hän ei voi jättää kotia oli kohtelu kuinka huonoa tahansa.

Tämän iänikuisen pohdinnan käynnisti Iltalehden artikkeli, missä kommentoidaan tehtyä tutkimusta naiskuvan muutoksista mainonnassa. Ihmettelin vähän tuota humalahakuisuuden korostamista tuossa artikkelissa. En tiedä mistä mainoksista on kyse, koska edes alkoholimainoksissa ei saa näyttää suomalaisen baarielämän todellisuutta eli sitä humalahakuisuutta. Nykynainen esittäytyy kuulemma mainoksissa itsenäisenä, seksuaalisena ja tietenkin ei saa unohtaa sitä humalahakuisuutta. Nykynainen näyttäytyy siis mainoksissa inhimillisenä olentona, joka miesten tavoin käy baarissa rentoutumassa ihan itsenäisesti ja harrastaa seksiäkin vapaaehtoisesti.
Mitä me tästä opimme? Onko homo sapiens naaras sittenkin ihminen hyvässä ja pahassa? Saanko olla epätäydellinen? Saako mulla olla mielipiteitä? Ainakin mainoksissa.