Pikkuyrittäjien takiako yksi viikonpäivä pitäisi pyhittää kattoon syljeskelylle? Sunnuntaiaukiolojen rajoittamiselle ei löydy syitä. Nyt kaivamalla kaivetaan.

Mitä vikaa siinä olisi, että yrittäjien olisi palkattava joku opiskelija putiikkiinsa sunnuntaiksi? Voi ei, työttömyyshän saattaisi laskea. Niin se kapitalismi toimii kyllä muissakin maissa, mutta meillä pitää rajoittaa kuluttajien mahdollisuuksia, jotta voimme suojella kommunistista järjestelmäämme.
Jos esim. isot vaatekaupat ovat sunnuntaina auki ja pienet eivät, jää pienten liikkeiden tuotteet ostamatta ellei heillä sitten ole jotain todella erikoisen hyvää tarjottavana. Uskon tuohon itsekin. Tätä se kilpailu kuitenkin on. Eikö juuri suomalaisten pitäisi tietää, että pienen on oltava tuplaten parempi pärjätäkseen.
Valtion ei tulisi määritellä sitä kuka saa ostaa mitä, koska ja keneltä. Kuluttaja valitsee. Pienten yritysten sunnuntaiaukiolon tukemisen voi sitten hoitaa jollain tavalla. Kunhan ei hylätä koko parannusta tällaisen asian takia. Ja toivottavasti aukiolon tukeminen ei tarkoita taas jotain rahatukiaisia. Voisiko eduskunta oikeasti ansaita palkkansa ja alkaa miettiä miksi työvoiman palkkaaminen on suomalaisille yrittäjille niin helvetin vaikeeta.