Taas joku ulkomaalainen on valaissut meille suomalaisille minkälaisia olemme. Itse asiassa kirja ei kai ole kirjoitettu suomalaisille, sillä silloin kun kirjoittaa listaa stereotypioista, se on kirjoitettava hauskalla tavalla, jotta kohdemaan asukkaat jaksavat lukea aiheesta. Antropologi Edward Dutton on britti ja asuu Oulussa. Oulussa! Silti hän kirjoittaa suomalaisista. Suomalaiset ovat kuin grönlantilaiset ja japanilaiset, antropologioi Dutton.

Duttonin kirja ei kuulosta siltä, että jutut olisi kirjoitettu hauskaksi vitsiksi, mutta naurattaa ne silti. Suomalaisilla on kuulemma vaikeuksia sopeutua moderniin elämäntapaan, mikä näkyy uskonnollisuutena ja nostalgisena menneisyyden haikailuna, runsaana alkoholinkäyttönä ja suurina itsemurhalukuina. Dutton asuu Oulussa! Suomalaiset eivät ole uskonnollisia millään maailman mittapuulla, mutta mitä korkeammalle pohjoiseen mennään, sitä enemmän ”hihhuleita” alkaa löytyä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että he asuvat siellä. Suomi ei ole ajanut perinteisiä uskonnollisia lahkojaan ja herätysliikkeitään maapakoon kuten britit. Brittien hihhulit joutuivat ajat sitten lähtemään Amerikkaan. Suomen menneisyydessä ei myöskään ole mitään mitä haikailla. Meillä on kaksi huonoa naapuria, joiden kanssa on saanut tapella. Melankolinen, hieman humalainen, parhaan ikänsä ohittanut oululaismies sen sijaan varmasti muistelee haikeudella nuoruuden kesiä. Mitään kansallistraumaa siitä ei kuitenkaan kannata alkaa väsätä. Käytämme ehkä runsaasti alkoholia, mutta vain viikonloppuisin. Emme ajele pitkin viikkoa kännissä töistä kotiin kuten muut eurooppalaiset.
Lisäksi suomalaiset ovat hiljaisia ja kuulemma pelkäämme yhteiskunnallisia muutoksia. Dutton asuu Oulussa! Suomalaista saunakulttuuria Dutton selittää shamanismilla. Lisäksi selitettävien mielenhäiriöiden listalle pääsee hevimusiikin kuuntelu, mikä johtuu Duttonin mukaan machokulttuuristamme. Suomi on aina etunenässä mukana kehityksessä ja muutoksessa. Täällä ei pelätä minkäänlaisia yhteiskunnallisia muutoksia toisi kuin Briteissä. Onkohan Dutton erehtynyt Oulun perussuomalaisten kevätkokoukseen? Jos hevimusiikin kuuntelu on oire jostain vakavasta kansallistaudista niin silloin kysymyksessä olevat sairaudet olisivat varmasti sävelkuurous, tyylitajuttomuus, laulutaidottomuus, tanssitaidottomuus, rytmitajuttomuus jne.
Tuo saunakulttuurin yhdistäminen shamanismiin on kyllä kaikista hauskin. Britit käyvät kylvyssä, koska ovat jääneet kehityksessä jälkeen, eikä asunnoissa ole suihkuja. Pitäisikö brittien kylpyily selittää sillä, että ammoisina aikoina keltit ovat palvoneet jotain lammenjumalaa? Suomalaiset käyvät saunassa, koska heillä on saunat. Piste. Kyseessä ei ole puhdistautumisrituaali vaan puhdistautuminen, jossa siis saippualla ihan kirjaimellisesti pestään kroppa niin hullulta kun se saattaakin ulkomaalaisesta kuulostaakin. Jos sille haluaa jotain alkukantaisempaa luolamiesteoriaa alkaa keksimään, olisiko syy voinut alun perin olla se, että täällä on helvetin kylmä.
Yksi erittäin mielenkiintoinen pointti Duttonilta kuitenkin löytyy. Dutton katsoo, että naisten voimakas asema yhteiskunnassa on törmäyskurssilla sen kanssa, että miehiltä silti odotetaan machoilua. Tämä näkyy hänen mukaansa perheväkivaltatilastoissa. Interesting!
Duttonin jutut antavat oikeastaan melko hyvän antropologisen kuvauksen brittien ”älymystöstä”. Se paljastaa selkeästi takapajuisen, mustavalkoisen ajattelumallin, jota imperialismiaikojaan kaipaava, hiipunut suurvalta viljelee eliittiyliopistoissaan. Se mikä muualla maailmassa on sivistymätöntä on Briteissä sivistystä. Briteillä on vaikeuksia sopeutua moderniin elämänmenoon, kuten ihmisten tasa-arvoisuus yhteiskunnassa ja asemaansa vain yhtenä kansakuntana muiden joukossa. EU:ta ja euroja vastustetaan ja pelätään. Dutton tulee siis paljastaneeksi enemmän brittien yläluokasta kuin suomalaisista tai edes oululaisista. Ja minä olen sentään käynyt Lontoossa!
Kuulostaa lähinnä siltä, että joku oululaisisäntä on saunottanut Duttonin ja parin promillen humalassa alkanut puhua syntyjä syviä. Duttonin kirjalle osuvampi nimi voisikin olla The anthropological ramblings of Rahkosen isäntä in Oulu, Finland.