Nuoret käyttävät kuulemma nykyään intonaatiota puheessaan eli korottavat äänen sävelkulkua sanojen lopussa. Se on keskusteluntutkijan mukaan uusi juttu ja leviämässä pääkaupunkiseudulta muualle maahan erityisesti nuorten naisten keskuudessa. Sen sanotaan olevan kopioitu vieraista kielistä. Hesarin artikkelissa on ihan ääninäytteitä tuosta intonaatiosta ja se on kylläkin ihan normaalia kenen tahansa puheessa missä päin Suomea tahansa ja on ollut jo pitkään. Esimerkiksi lapset ovat puhuneet tuolla tavalla aina. Se on lastenkieltä. Miten tämä nyt havaittu ”uusi” puhetyyli muka eroaa siitä?

Aikuiset, lapset, miehet, naiset, itä-suomalaiset, turkulaiset, lappalaiset jne. kaikki ovat käyttäneet tuollaista intonaatiota vuosikymmenten ajan. Yleensä tuota intonaatiota käytetään juuri noissa tutkijan mainitsemissa tilanteissa, mutta alle kymmenvuotiaat kakarat puhuivat tuolla tavalla minunkin lapsuudessa erityisesti tietyissä tilanteissa, joita tutkija ei mainitse. Tosin se ärsytti ikätovereita yhtä paljon kyllä silloinkin. Yksi syy käyttää intonaatiota on itse asiassa lällättäminen kaverille hiekkalaatikolla. Sen on tarkoituskin ärsyttää.
Ylpeily/lällättäminen/ärsyttämien:
 ”Sitten me mentiin kauppaan ja äiti osti mulle uuden barbin. Sillä on paaaljon hienompi mekko kun sun barbilla.”
Kerjääminen/kiristäminen/kato kuinka söpö mä oon:
 ”Jos mä äiti vaan saisin sellasen samanlaisen barbin niin niin niin sitten mä en ollenkaan pyytäis mitään enää joululahjaks.”
Silloin ei ollut internetiä tai pelejä, joissa joutui jatkuvasti kuuntelemaan englantia. Kyllähän englantia kuuli tv:stä jonkin verran mutta ei sitä varmasti niin paljon kuullut kuin nuoret nyt. Lisäksi aikuiset usein puhuvat tuolla tavalla takaisin lapsille. Siinäkään ei ole mitään uutta eikä sillä ole mitään tekemistä vieraiden kielten kanssa.
Seuraava trendi jokeltaminen?