Presidentti Martti Ahtisaari on huolestunut ruotsin kielen asemasta Suomessa. Nyt on siis Ahtisaaren vuoro. Erityisesti Ahtisaari suitsuttaa ruotsin kielen asemaa ”pohjoismaisen identiteetin rakennusaineena”. Hieman alkoi silmäkulma nykiä, kun luin tuon lauseen. Pitääpä käydä ostamassa Iltalehti, että voin repiä sen.

Ahtisaari kertoo kuinka ruotsin kielen opiskelu palkitaan myöhemmin elämässä ja se helpottaa muiden kielten oppimista. Hyvä, hyvä, en pistä vastaan, mutta olisihan mulle hyötyä myös vaikka kituban kielestäkin, jos se sattuisi olemaan Suomen toinen virallinen kieli, jota on välillä pakko puhua. Lisäksi jos muuttaisin Gaboniin, voisin puhua sitä oikein urakalla. Ruotsi ei siis ole pakollista, koska siitä on hyötyä vaan siitä on hyötyä, koska se on pakollista.
Mutta kysehän ei nyt tässä identiteettikysymyksessä taidakaan olla siitä, mitä me koemme identiteetiksemme vaan siitä, miten muut meidät näkevät. Ilman ruotsin kielen pikkuruista asemaa Suomessa voihan olla, etteivät Suomesta hyvin vähän tietävät muut Pohjoismaat näkisi meitä pohjoismaalaisina. Mutta eiväthän he näe oikein nytkään. Olemme kielemme takia heille aina hieman erilaisia. Ja entäs sitten? Miksi pitäisi pyrkiä olemaan pohjoismaalainen? Poliittinen yhteistyö on sitten toinen juttu, mutta mihin tarvitaan pohjoismaista identiteettiä? Mitä hyötyä siitä on siis itsellemme? Maamme kuuluu pohjoismaihin, mutta en ole yhtään varma ainakaan omalta osaltani, että koen itseni erityisen pohjoismaalaiseksi. Tai ehkä koenkin paremman määritteen puutteessa, muttei se ole minulle mitenkään tärkeää.
Laskettaisiinko meidät johonkin muuhun ryhmään ilman suomenruotsalaisia? Miksi? Meidän kielemme  kuuluu niin pieneen kieliperheeseen, että olemme joka tapauksessa siinä mielessä omillamme. Suomi olisi Suomi ja suomalaiset suomalaisia joka tapauksessa. Emme ole ruotsalaisia eikä meistä ruotsalaisia tule siitäkään huolimatta, että samaa maata oltiin satoja vuosia. Venäläisiä meistä ei saa tekemälläkään, vaikka vastahakoisesti yhdessä vietettiin aikaa vuosisadan verran. Eivätkä ne ruotsinvallan alla vietetyt vuodetkaan nyt niin auvoisia olleet. Oletusarvona tässä nimittäin olisi, että tarvitsemme kansallisidentiteetin lisäksi jonkun suunnan (toisen identiteetin) mihin nojata. En usko tähän. Siis me emme sitä tarvitse. Jos joku muu tarvitsee niin se on eri asia. Syntyy se oma identiteetti orjuudessakin. Suomi on siitä yksi hyvä esimerkki.
Vai viittaako Ahtisaari tässä epäsuorasti eräänlaiseen imperialistiseen ajatteluun, jonka mukaan vanhat suurvallat asettavat maita kategorioihin sen mukaan kuka/mikä maa on muokannut orjavaltionsa tulevaisuuden. Ylimielistä löpinää. Meillä on Ruotsin ajoilta perityt lait ja uskonto jne., joita tsaaritkaan eivät uskaltaneet viedä. Eniten mua häiritseekin näissä tällaisissa puheessa kuitenkin se, että haluaako joku oikeesti tulla tähän väittämään, etteivät suomalaiset omillaan olisi osanneet kirjoittaa näitä ”pohjoismaisia” lakeja, jos olisi annettu? Emmekö olisi samanlaisia, yhtä ”sivistyneitä”? Uskon, että olisimme aivan samassa tilanteessa (itse asiassa paremmassa), jos olisimme olleet itsenäisiä vuosisatojen ajan. Eikä meillä olisi asiat yhtään sen huonommin, vaikka emme kokisikaan olevamme pohjoismaalaisia.
Ainoa peruste ruotsin asemalle on maassa asuvan vähemmistön oikeuksien turvaaminen, joka pitäisi tehdä niin että se aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa 95 % väestöstä, koska suomenruotsalaiset eivät kuole pakkoruotsin poistoon. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, tuo maamme uhanalaisin, kärsivä ja syrjitty etninen vähemmistö eli suomenruotsalaiset.