Jos olisit miljonääri, tekisitkö töitä? Riippuu varmaan siitä, että mitä töitä. Brittitutkimuksen mukaan työkyvyttömyyden takia nostetaan korvauksia vain sen takia, ettei työ maita. En ihmettele yhtään. Vain harvalle meistä enää tittelit ja kunnia merkitsee niin paljon, että sen takia viitsisi paiskia töitä siitä huolimatta, että olisi vaikka miljonääri. Silloin työskennellään asioiden parissa, jotka kiinnostavat ja tuottavat jotain mielihyvää. Tämä ei päde monenkaan työn kohdalla. Jos ei tienaa niin paljoa, että saisi huomattavasti parempilaatuisen elämän käymällä töissä, pitäisi töistä saada jotain muuta irti. Kaikilla meillä ei ole lahjoja perustaa omaa yritystä ja ennen kaikkea suurimmalta osalta puuttuu siihen vaadittava pääoma. Kun siihen vielä lisätään valtion asettamat byrokratian rattaat tielle poikittain, niin ei ole ihme, että vaikka ideoita löytyisi, ei yrittelijäisyyskään kukoista. Tämän jälkimmäisen ongelman valtio voisi kyllä korjata.

Kauhistelemme entisaikojen 7-päiväisiä työviikkoja ja 16-tuntisia työpäiviä, jolloin työntekijät olivat lähinnä orjan asemassa. Olemmeko oikeasti tulleet kovin pitkälle tuosta tilanteesta? 8 tuntia tarkoittaa monessa työpaikkassa oikeasti 10-12 tuntia ja kun tulet kotiin ja syöt, on yö. Oikeaa elämää ehtii elää kaksi suloista päivää viikossa. Ne kuluvat usein nukkuessa uupumusta pois.
Kun työnantaja ei tarvitse työntekijää, muodostuvat työolot sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin työntekijöihin, koska kukaan ei ole korvaamaton. Masennustapaukset ovat yleisiä ja työssä voidaan pahoin. Suomessa on työnantajan markkinat ja se näkyy sekä palkoissa että työolosuhteissa. Liksaa ei voi pyytää, koska nurkan takana kyttää tusina yhtä kokenutta maisteria työttömänä ja valmiina tekemään vähän vähemmälläkin. Työolosuhteistakaan ei oikeastaan kannattaisi valittaa samasta syystä. Töissä työntekijästä tulee työnantajan omaisuutta kahdeksan tunnin ajaksi eikä omistaja aina muista kohdella omaisuuttaan edes ihmisarvoisesti. Mielestäni noista orjapäivistä ei olla tultu kovin kauas.
Nuoriso kunnostautuu tässä laiskottelussa kuulemma paremmin kuin vanhemmat. Yhteiskunta on muuttunut. Yhteiskunnallinen asema, raha, tittelit jne. eivät tarkoita monille nuorille läheskään yhtä paljon kuin joillekin vanhemmille sukupolville. Raha otetaan kiitollisena kyllä vastaan, mutta sen eteen ei olla valmiita tekemään sellaisia uhrauksia kuin aiemmat sukupolvet ovat tehneet kantaen sielunsa pyhän työmoraalin alttarille siinä uskossa, että se tekee heistä kunnon kansalaisia. Ne ajat ovat ohi.
Mitä hyötyä tästä on minulle? Onko tämä kunnollinen korvaus menetetystä vapaa-ajasta? Tekisinkö tätä edes kunnon korvausta vastaan? Nämä ovat ne arvot, joilla tulevaisuudessa mennään, ellei nykynuoriso käännä kelkkaa vanhetessaan oikein kunnolla. Yllättävän usein siinä käy kyllä juuri niin.