Tinkimättömän tutkivan journalistisen työn tuloksena sain selvitettyä kahden uutisotsikon välisen yhteyden. Juoksenneltuani puoli tuntia ympäri Kauppatoria tutkien satamaan parkkeerattuja laivoja suurennuslasillani otin pienet nokoset. Herättyäni pyyhin kuolat näppikseltä ja totuus oli valjennut minulle salaman lailla. Kaapattu Arctic sea oli löydetty yksinomaan venäläisvoimin kuten venäläiset ovat muistaneet hehkuttaa. Samassa huomasin toisen asiaan selvästi liittyvän uutisen. Venäläismies oli liidellyt risteilyaluksen perässä Itämerellä laskuvarjolla, jonka oli kiinnittänyt laivan perään kiinni. Mies oli käyttäytynyt sekavasti. Selvästi siis venäläistä armeijan tiedustelueliittiä. Arctic sean arvoitus ratkesi venäläisten uudenlaisen ja nerokkaan keksinnön avulla. He olivat kuulleet, että Nato etsi kaapattua laivaa tutkan avulla. Koska Venäjän valtion tutkat on ajat sitten myyty ydinjätteeksi Iraniin, päättivät venäläiset keksiä uuden liitotutkan. Viime sunnuntaina pidetyssä hätäkokouksessa Venäjän armeijan kolmannen tiedustelukomppanian seitsemännen rykmentin salainen kersantti Ivan Vanjavacovich valittiin tehtävään, koska hän oli eniten kännissä. Oikeastaan tehtävä olisi haluttu antaa neljännelle rykmentille, mutta kukaan ei tiedä missä se on.

 

Wikipediasta tätä salaista tietoa ei vielä löydy, mutta venäläinen liitotutka kiinnitetään vieraan valtion lipun alla seilaavaan matkustajaristeilijään lupaa kysymättä. Tällä tavalla säästetään sekä bensaa että puhelinkuluja. Liitotutkaan kiinnitetään juuri heräämässä oleva krapulainen kersantti. Kersantti ohjeistetaan piipittämään kovaäänisesti laskuvarjon noustua ilmaan. Risteilijän kannella tutkaoperaattorit tulkitsevat kersantin äänen taajuusvaihteluista, onko liitotutka havainnut a) toisen risteilijän b) kalastusaluksen c) kaapatun laivan.

 

Näin sen täytyy mennä!

 

Vieraileva kolumnisti

Shirley Holma