Olen aina ollut sitä mieltä, että vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen kuuluu nimenomaan enemmistölle. Homofoobikon on helppo sanoa vastaan, jos julkihomo puolustaa omaa seksuaalista suuntautumistaan. Homolla on siinä jotain itsellä pelissä, kuten yhteiskunnan hyväksynnän saavuttaminen. Oikeaa suuntaa homofoobikoille voivat näyttää parhaiten heterot, joilla ei ole mitään omakohtaista voitettavaa homofobian tuomitsemisessa muuta kuin oma hyvä mieli.

Miksi Uskalla.fi –kampanja on suunnattu vain urheilupiireille? Tuollainen Hetero-paita olisi siis toivomuslistalla vaatekaappiani täydentämään. Se olisi kiva tapa osallistua kampanjaan. Mutta mistä niitä saa?

 1135248418649.jpeg

Olen aina uhonnut, että jos olisin homo, en kyllä missään kaapissa piileskelisi. Toisaalta on vaikea edes yrittää asettaa itseään siihen tilanteeseen, että pitäisi mennä tuollaisesta asiasta kertomaan esim. vanhemmilleen. Se saattaisi sittenkin olla vaikeampaa kuin kuvittelenkaan. Helpompaa se on, jos yhteiskunta on etukäteen sivistänyt vanhempia siitä, ettei se nyt ole maailmanloppu.

Täytyy sanoa, että ovat keksineet hyvän kampanjan. Espoon ja Helsingin liikuntavirastoilta voisi kysäistä millä vuosituhannella he elävät. Nuorten varjelemisesta ei ole kyse, koska jokainen tarhaikäinenkin valitettavasti osaa haukkua kaveriaan homoksi. Jos kentän laidalla homotellaan, kuuluvat kampanjajulisteet nimenomaan sinne kentänlaidalle. Homoja on joka puolella, kaikilla eri elämänalueilla ja silloin he tarvitsevat hyväksynnän kaikkialla missä liikkuvatkin. Nämä julisteet ovat siis ihan paikallaan missä tahansa.

Miksi tällaista epänormaaliutta tulisi sietää? Vastaan kysymyksellä: Who made you God? ”Epänormaaliutta” siedetään, koska ketään ei ole asetettu toisen tuomariksi tänne viheltämään peliä poikki, kun toinen alkaa tehdä asioita, joita et itse koe tarpeelliseksi. Pitäähän homojenkin sietää asennevammaisten, homofoobikkojen älynväläyksiä. Nämä kampanjathan lähtevät siitä, että ihmiset ovat valmiita sanomaan, että ne ovat ne homofoobikot, jotka ovat epänormaaleja, eikä me aiota sietää sitä enää,  koska se vahingoittaa tiettyä vähemmistöä. Homojen olemassaolo taas ei vahingoita ketään.

We’re here for the queer! Get used to it!

 

 

http://www.youtube.com/watch?v=3IyhHC0k0Bs

 

lbritain2main_070124041506397_wideweb__3